Kategoria Kiekkokulma

Pelicansnarrit

Pelicansilla iskun paikka Jokereita vastaan tänään

Tänään Pelicansilla on ensimmäinen mahdollisuus lyödä karsintasarja Jokereita vastaan poikki ja varmistaa liigapaikka kaudelle 2025-26. Ottelu pelataan Isku Areenalla, jossa kotijoukkue on karsintapeleissä ollut vahva. Edelliset kaksi ottelua pussinokille maalierolla 7-0. Jokerit ei ole saanut tehtyä maalin maalia Lahdessa. Pelicans on onnistunut kotona todella hyvin omassa pelisuunnitelmassa, pelin virtauksessa, tiiviissä puolustuspelaamisessa viimeisenä lukkona maalivahti Patrik Bartosak.
Edellinen kampailu Helsingissä venyi taas jatkoajalle ja ottelun lopputulos aiheutti varsinkin Jokeri-leirissä valtavasti parran pärinää. Olisiko jatkoajalla pitänyt viheltää Konsta Hirvoselle jäähy kampituksesta vai ei? Asiantuntijoita tuomarin ratkaisu jakoi eri leireihin. Niin tai näin, mielestäni täysin liioiteltua on väittää, että tämä yksittäinen ratkaisu vaikuttaisi koko sarjan lopulliseen ratkaisuun, kuten jossain on esitetty. Tässä yhteydessä unohtuu muun muassa se tosiasia, että Pelicans hallitsi Helsingissä pelattua ensimmäisen ottelun jatkoaikaa välillä täysin suvereenisti. Pieni ripaus onnea ja Lahteen olisi tullut senkin ottelun voitto. Tänään Pelicansilla on mahdollisuus hyvällä, liikkuvalla pelillä näyttää lopullisesti, kumpi on tämän sarjan parempi joukkue ja lopettaa samalla turhat spekulaatiot ja selittelyt.
Arvio: Pelicans voittaa tänään 3-1 ja säilyy Liigassa.
Pelicans – Jokerit Isku Areenalla 17.4. klo 18.30

TYRVAINEN ANTTI

Liigakarsinnat alkavat – tulos tai ulos

Tänään alkaa kiekkokevään yksi mielenkiintoisimmista ottelusarjoista, kun Pelicans Lahdesta ja Helsingin Jokerit kohtaavat Lahdessa. Kyseessä on, ei enempää eikä vähempää, kuin liigakarsinnat, niitä on peräänkuulutettu ja kaivattu Liigaan takaisin jo pitkään ja nyt ne tälle kaudelle palautettiin. Kevään kaksi kliimaksia täyttyy näin siinä, kun jännitetään kuka vie pytyn ja kuka säilyy tai nousee Liigaan.
Pelicans on paras seitsemästä ottelusarjan suosikki Mestiksen mestaria Jokereita vastaan. Mutta ei se mitään auta, pelit on pelattava ja altavastaajan ja haastajan asema on usein psykologisesti helpompi. Sellaiset otteet mitä Pelsuilta Jukurit-sarjassa nähtiin ei nyt riitä yhtään mihinkään. Varmasti joukkue on tämän oivaltanut ja jos ei vielä ihan kaikki olisi tätä oivaltanut, niin nyt on vihon viimeinen hetki päävalmentaja Sami Kapasella ”myydä” tämä oivallus lopuillekin pelaajille.
On selvää, että lahtelaisten kokeneimpien ja sisäisessä pistepörssissä kärjessä keikkuvien pelaajien täytyy nyt ottaa joukkue niin sanotusti reppuselkään ja näyttää omalla asenteellaan esimerkkiä ja mallia koko joukkueelle. Silloin jälki on yleensä hyvää ja tulos seuraa mukana. Lahti on edelleen kiekkokaupunki ja Liiga on se paikka, jossa lahtelaisen edustuskiekon tulee olla ja näkyä myös tulevina vuosina.
Taas tänä keväänä, jo kolmatta kertaa putkeen, Lahdessa on mielenkiintoinen kiekkokevät vaikkakaan ei sellainen, kun alkukauden arvioinnissa ennakoitiin.

TYRVAINEN ANTTI

Pelicansin kevät jatkuu liigakarsinnoissa

Lahdessa kiekkokausi jatkuu pitkälle kevääseen tai ainakin 8.4. alkaen vielä vähintään neljän ottelun verran. Runkosarjaan pelit eivät siis loppuneet. Sehän on aina kaikille joukkueilla tavoite, että keväällä pelattaisiin mahdollisimman pitkään ja parhaimmat ja rohkeimmat hehkuttavat: ”Mennään päätyyn asti”.

Kahtena edellisenä keväänä hopeaa napannut Pelicans nähtiin kotimaan kiekkokaukaloissa vielä pitkään runkosarjan jälkeen. Tänä vuonna pelit jatkuivat synkemmissä merkeissä, kannusta ei kannattanut edes unta nähdä. Pussinokkia kutsui playout-sarja Mikkelin Jukureita vastaan. Oli selvää, että Jukurir oli valmiimpi tähän sarjaan. Se oli majaillut Liigan jumbona jo pitkään. Oli siis tyytynyt jo aikapäivää sitten kohtaloonsa. Sitä vastoin Lahden Pelicansilla oli vielä viimeisisessä runkosarjan ottelussa mahdollisuus kiivetä playoffseihin voitolla varsinaisella peliajalla. No, voittoa ei tullut ja edessä näyttää olevan piinaava kevät.

Playout-sarjasta Pelicans onnistui miljoonamiehistöllään raapimaan vain yhden nihkeän 2-1 voiton. Muuta se ei ansainnutkaan, Se oli aneeminen, flegmaattinen, hajuton ja väritön. Niin ja kaiken lisäksi kuriton nippu, josta kertoivat useat typerät jäähyt, joihin Pelicans-pelurit sortuivat.

Mikkelin pojat pääsivät lomalle ja keväthangille pohjoiseen ja Lahdessa joudutaan pukemaan vielä pelihaalarit päälle ja samalla, toivon mukaan, matkaan tarttuu myös aivan toisenlainen ilme ja asenne, kun liigakarsinnat alkavat.

Viimeisimmät julkaisut

Jännitysnäytelmä päättyi pettymykseen

Hurjan huikeaa draamaa nähtiin Isku Areenalla Liigan runkosarjan
viimeisellä kierroksella. Panoksena taivas tai helvetti, ei enempää eikä
vähempää. Lukija ymmärtänee tässä yhteydessä edellisen lauseen
vertauskuvallisuuden.

Mutta itse otteluun. Se sisälsi kaikki draaman ainekset. Lahtelaisittain
monin paikoin tylsä ja ankea kausi huipentui todelliseen
jännitysnäytelmään Pelicansin ja TPS.n välillä. Kumpikin joukkue hinkusi
playoffseihin ja kummallakin oli vaara pudota niistä ulos. Oma peli ei
riittänyt kummallekaan joukkueelle vaan apuja tarvittiin muilta
joukkueilta. Kaikki ei ollut siis omissa käsissä.

Tunnelmaa hallista ei totta vie puuttunut, lähes täysi tupa, 4131
maksanutta katsojaa, piti siitä huolen. Kotijoukkueen ja Turun kiekkofanit
lauloivat ja huusivat kilpaa toistensa kanssa. Lopussa hunajapurkki
poksahti auki TPS-kannattajille ja heidän laulunsa raikui hallissa vielä
pitkään pelin päätyttyä.

Itse matsissa maalinteon aloitti vieraat. Digitaalit pysähtyivät aikaan
15.37, kun Otto Salin iski taululle 0-1 lukemat. TPS oli kuitenkin
helisemässä Pelicans-ylivoiman edessä. Kotijoukkueen kaikki maalit tulivat
ylivoimalla. Lopussa tilanteessa 3-3 Pelicansin käskijä Sami Kapanen otti
maalivahdin pois. Pelikaanit pääsivät vielä ylivoimalle ja pelaisivat
upporikasta ja rutiköyhää. Jos Pelicans olisi onnistunut maalin tekemään,
niin nyt valmistauduttaisiin playoffs-otteluiden ensimmäiselle kierrokselle.
Mutta ei kun niin ei. Kevään pelit jatkuvat lahtelaisittain mollivoittoisissa
tunnelmissa Mikkelin Jukureita vastaan. Neljällä voitolla on kuivilla ja
sarjan hävinnyt joukkue pelaa liigakarsinnat Mestiksen voittajaa vastaan

Kuuden pisteen ottelu

Kuuden pisteen ottelu ( 28.2..2025 Ari Tulla) Pelicans jatkaa selviytymistaistelua vähintään piste per peli -tahtiin Sami Kapasen johdolla. Kapasen valmennuksessa Pelicans ei edelleenkään ole poistunut kaukalosta täysin pisteittä. Miten käy tänään, kun kotiluolassa pelikaanit saavat vastaansa Vaasan Sportin. Kyseessä on…

Sami Kapanen tuonut ryhtiä Pussinokkien pelaamiseen

Sami Kapanen tuonut ryhtiä Pussinokkien pelaamiseen (Ari Tulla 21.2.25) Sami Kapanen on käskyttänyt Pelicansia nyt kolmen liigaottelun verran. Yhdessäkään niissä otteluissa lahtelaiset eivät ole jääneet täysin pisteittä. On ollut hienoa nähdä Kapasen selkeä ja vakuuttava työskentely vaihtopenkin takana. Mies nauttii selvästi…

Two young athletes face-off during an ice hockey game in an indoor rink.

Tammikuun raastavat taistot

Tammikuun raastavat taistot (19.1.23) Tammikuun pitkinä ja pimeinä iltoina ratkaistaan Liigassa jo paljon tulevia asetelmia ja askelmerkkejä ajatellen kevään pudotuspelejä. Kuuden kärki, suoraan pudotuspelipaikassa kiinni olevat joukkueet ovat: Lukko, Tappara, Ilves, Pelicans, KalPa ja TPS. Kärpät on seitsemäntenä aivan turkulaisten…

Kevään kliimaksi jää näkemättä?

Kevään kliimaksi jää näkemättä? (31.1.25. Ari Tulla) Peräti seitsemän kotipelin tammikuu on Pelicansilla viittä vaille valmis. HPK saapuu tänään Isku Areenalle ja taistelu liigapisteistä ja Hämeen herruudesta voi alkaa. Kiekko putoaa jäähän kello 18.30. Sitten on tammikuu taputeltu ja runkosarjassa…

Mikä on Pelicansin kevätvire?

Mikä on Pelicansin kevätvire? (17.1.25. Ari Tulla) Olet juuri niin hyvä kuin viimeinen ottelusi. Pelicans voitti viime lauantaina kotihallissa klassisessa kuuden pisteen kamppailussa Oulun Kärpät 2-1 ja nousi niukasti pudotuspeliviivan paremmalle puolelle. Ei se mikään huppusijoitus ole, mutta parempi kuin…

Kiekkoseura hyvällä asialla

Kiekkoseura hyvällä asialla ( 21.12.24 Ari Tulla / Pelicans tiedote) Elämässä on paljon tärkeimpiä asioista kuin jääkiekko. Tämä on itsestäänselvyys, joka saattaa tosin joskus kiihkeimmiltä kiekkofaneilta unohtua. Haastattelin hiljattain Pelicansin päävalmentajaa Juhamatti Yli-Junnilaa. Hän kertoi iloisesta perhetapahtumasta, perheeseen oli syksyllä…

Pelicans tarvitsee voittoja

Pelicans tarvitsee voittoja (20.12.24 Ari Tulla) Lahden Pelicans on varsin haastavassa tilanteessa Liigassa tällä hetkellä. Vaikka viimeisestä kuudesta pelistä joukkue on puolet pystynyt voittmaan, niin sarjataulukossa tilanne näyttää lahtelaisittain tylyltä. Sijoitus on toiseksi viimeinen, vain Mikkelin Jukurit on alempana sarjataulukossa.…

Keskellä ottelusumaa

Keskellä ottelusumaa (Ari Tulla 29.11.24) Pelicansin ottelusuma (23-27.11.24) oli melkoinen, neljä matsia viiteen päivään. Se ei voi olla näkymättä ja vaikuttamatta ja niin se näkyikin. Ainakin otteluruuhkan viimeisessä pelissä Mikkelin Jukureita vastaan. Pelicansilla kun oli kaikki saumat varsinkin toisessa erässä…

Petteri Riihinen pääsi maalin makuun

Petteri Riihinen pääsi maalin makuun Ari Tulla (18.11.24) Lahtelaiset palasivat voittojen tielle, kun viime kevään pudotuspelivastustaja Oulun Kärpät vieraili lauantaina Isku Areenalla. Pelicans tyylitteli taululle loppulukemat 4-1 ja poistui voitokkaana viikonlopun viettoon. Joukkueen maaleista vastasivat Lubos Horky, Petteri Riihinen, Antti…

Pelicansilla takana nihkeä ensimmäinen neljännes

Pelicansilla takana nihkeä ensimmäinen neljännes Ari Tulla (30.10.24) Pelicansin alkukausi on ollut yhtä vuoristorataa. Liigakauden avauksessa Jyväskylässä tuli nihkeä jatkoaikavoitto, jota seurasi tyly viiden ottelun tappioputki. Sitten orastava (kolmen ottelun) voittoputki, jonka jälkeen voitot ja tappiot ovat seuranneet toisiaan ottelu…

Yli-Junnilan ensimmäinen kausi päävalmentajana Pelicansissa

Yli-Junnilan ensimmäinen kausi päävalmentajana Pelicansissa Ari Tulla (25.10.2024) Juhamatti Yli-Junnila (43) valittiin keväällä Pelicansin päävalmentajaksi neljä kautta Lahdessa valmentaneen Tommi Niemelän jälkeen. Yli-Junnila sai jo maistaa läheltä menestyksen huumaa Niemelän kakkoskoutsina, kun kaudet 2022-23 ja 2023-24 toivat menestystä: finaalipaikat ja…

Ässät vei, Pelicans vikisi

Ässät vei, Pelicans vikisi Ari Tulla (25.10.2024) Liigakausi 2024-25 polkaistiin käyntiin Lahdessa Isku Areenalla keskiviikkona. Ennen matsia koettiin pieni juhlahetki, kun Pasi Nurminen ojensi Antti Tyrväiselle laatan ja kukat 500 liigaottelun kunniaksi. Sitä rytmittivät Pelicans-fanien rytmikkäät Tyrväinen, Tyrväinen huudot. Siihen…

Liigan juhlakausi lähtökiihdytyksessä

Liigan juhlakausi lähtökiihdytyksessä Ari Tulla (17.9.2024) Lahdessa korkataan huomenna keskiviikkona 18.9. Liigan 50- vuotisjuhlakausi avatuksi, kun Porin patapaidat saapuvat vieraaksi Isku Areenaan. Kiekko putoaa jäähän kello 18.30. Pelicans pelasi JYPiä vastaan kauden ensimmäisen liigaottelun Jyväskylässä viime viikolla, josta tuliaisina oli…

Pelicans toista kertaa peräkkäin liigafinaaleihin

Huikeaa draamaa Isku Areenalla Pelicans toista kertaa peräkkäin liigafinaaleihin Ari Tulla (13.4.2024) Ottelun lähtökohdat olivat kristallin kirkkaat, Pelicans voittaessaan etenee viime kevään tapaan finaaleihin ja Kärpät sukeltaa kesälomalle. Mikäli Kärpät voittaa karuselli siirtyy pohjoiseen ja peli numero kuusi on edessä.…

Mitalipelit polkaistiin käyntiin, Pelicans voitokas

Mitalipelit polkaistiin käyntiin, Pelicans voitokas Ari Tulla (5.4.2024) Ennakko: Onko Lahden Pelicans heti niin sanotusti valmiina, kun mitalipelit alkavat, melkoisen raastavan IFK-sarjan jälkeen? Siinä yksi kysymys illan otteluun lähdettäessä.  Oulun Kärpät oli saanut keskittyä muutaman päivän enemmän, onko siitä oululaisille…

Pelicans ei onnistunut katkaisemaan sarjaa

Pelicans ei onnistunut katkaisemaan sarjaa Ari Tulla (28.3.2024) Neljännesfinaalit: Pelicans -HIFK otteluvoitot 3-2 Helsingin IFK:lla oli neljännesfinaaleissa eli puolivälieräsarjassa otteluvoittojen ollessa 3-0 Pelicansille aikamoinen vuori kiivettävänä.  Mutta se on noussut vuoren rinnettä kärsivällisesti yli puolenvälin ja hiipinyt Pelicansin tuntumaan kahdella…